![]() |
|
Etusivu
Yhdistys Jäsenille Tapahtumakalenteri Janus Muut julkaisut Linkit Yhteystiedot |
Yhdistyksen toimintamuodotYhdistys järjestää vuosittain seminaareja ja esitelmätilaisuuksia. Tietoa seminaareista löytyy yhdistyksen internetsivujen tapahtumakalenterista. Lisäksi seminaareista tiedotetaan yhdistyksen sähköpostilistalla ja jäsenkirjeessä. Sosiaalipolitiikan päivät on yhdistyksen merkittävin vuosittainen kaksipäiväinen tapahtuma. Koti- ja ulkomaisten tutkijoiden sekä asiantuntijoiden johdolla perehdytään alan kysymyksiin ja viimeisimpään tutkimustietoon. Päivien yhteydessä jaetaan myös yhdistyksen gradu-palkinto. Yhdistys jakaa määräajoin vuonna 1987 perustettua Sosiaalipolitiikka-palkintoa. Palkinto voidaan myöntää yksityiselle henkilölle, työryhmälle, järjestölle, tutkimuslaitokselle, kunnalle, laitokselle tai virastolle, joka ansiokkaalla toiminnalla on edistänyt sosiaalipolitiikan toteutumista ja kehittämistä. Palkinto myönnettiin myös vuonna 1999, mutta tuolloin henkilö halusi pysyä tuntemattomana ja luovutti palkintosumman edelleen Jyväskylän kaupunkiseurakunnan diakoniatyölle käytettäväksi ruokapankkitoimintaan. Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki palkittiin vuonna 2002. Yhdistyi jakoi Janus-palkinnon Sosiaalipolitiikan päivillä Turussa 2011. Palkinnon saaja valittiin Jyväskylän yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksen toimitauskauden aikana Januksessa julkaistuista nuorten tutkijoiden ts. ei-väitelleiden kirjoittajien joukosta. Järjestyksessä toinen Janus-palkinto myönnettiin Antti Tanskaselle ja Mirkka Danielsbackalle artikkelista Perheen vai yhteiskunnan vastuu? Suurten ikäluokkien auttamisasenteiden tarkastelua. Artikkeli on julkaistu Januksen numerossa 1/2009 ja se löytyy Januksen kotisivulta. Palkintoraatiin kuuluivat Juho Saari, tieteellisten seurojen puheenjohtajat Susan Kuivalainen ja Aini Pehkonen sekä Januksen päätoimittajana Jyväskylän kaudella toiminut Marjo Kuronen. Seuraavan kerran palkinto myönnetään vuonna 2014. Ensimmäinen Janus-palkinto myönnettiin Jyri Liukolle vuonna 2008. |
| Sosiaalipoliittinen yhdistys ry. - PL 127, 20521 Turku - www.sosiaalipoliittinenyhdistys.fi | Sivut päivittänyt: Paula Saikkonen |